Ensimmäinen maailmansota oli merkittävä tapahtuma, joka vaikutti suuresti 1900-luvun historiaan. Uudenlainen sotatekniikka mahdollista sodankäynnin erilaisella tavalla kuin mihin sitä ennen oli totuttu. Varsinkin tykistöllä oli merkittävä osuus ensimmäisen maailmansodan sodankäynnissä. Monet ovat varmasti kuulleet tuolloin käydystä pitkästä asemasodasta, jota käytiin periaatteessa tuhansien tykkien avulla. Ensimmäisen maailmansodan tapahtumat vaikuttivat merkittävästi myös siihen, että toinen maailmansota alkoi muutamaa vuosikymmentä myöhemmin.
Ensimmäinen maailmansota Suomessa
Ensimmäinen maailmansota Suomessa ei ollut läheskään niin tapahtumarikas kuin toinen maailmansota. Suomi oli vielä tuolloin Venäjän vallan alla, eikä maassamme käyty aktiivisesti sotaa. Käytännössä Suomi kuului siis sodassa Venäjän puolelle, vaikka aktiiviset sotatoimet olivat täällä vähäisiä. Venäläiset miehittivät Suomea ja rakensivat tänne bunkkereita ja muita puolustusasemia varsinkin Helsingin alueelle. Niitä voi käydä vielä tänäkin päivänä tutkimassa esimerkiksi Vuosaaren ja itä-Helsingin alueella.
Ensimmäinen maailmansota oli kuitenkin merkittävä tapahtuma Suomen historian kannalta. Pian sodan päättymisen jälkeen Suomi nimittäin erkaantui silloin juuri perustetusta Neuvostoliitosta. Bolsevikit antoivat Suomelle itsenäisyyden sen varjolla, että Suomi liitettäisiin myöhemmin Neuvostoliittoon. Kommunistit olivat niin varmoja maailmanlaajuisesta kommunistisesta järjestelmästä, että uskoivat suomalaisten liittyvän Neuvostoliittoon vapaaehtoisesti. Kuten nykyään tiedämme, asiat eivät kuitenkaan menneet aivan alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti.
Ensimmäinen maailmansota Suomessa
Ensimmäinen maailmansota oli suomalaisten kannalta pelottava tapahtuma, jolla oli kuitenkin suhteellisen pienet vaikutukset ihmisten elämään. Sotatoimia ei harrastettu aktiivisesti Suomen maankamaralla, vaan rintamalinjat oltiin vedetty muualle Eurooppaan. Suomalaisia toki osallistui sotatoimiin sekä Venäjän että Saksan joukoissa. Varsinkin suomalaisten jääkäreiden toiminta Saksan armeijassa on dokumentoitu kattavasti. Myöhemmin nämä samat jääkärit taistelivat Suomen sisällissodassa ja olivat merkittävässä roolissa myös toisessa maailmansodassa.
Ensimmäinen maailmansota oli kuitenkin tapahtuma, joka alusti tulevaisuuden tapahtumia. Sodan päätyttyä perustettiin Neuvostoliitto, josta tuli vaarallinen maa Suomen itsenäisyyden kannalta. Samoin saksalaisten kärsimä tappio otettiin karvaasti vastaan Saksan kansan keskuudessa. Versaillesin häpeärauha oli asia, johon Hitler vetosi usein noustuaan valtaan Saksassa 1930-luvulla.
Ensimmäinen maailmansota nettikasinolla
Nettikasinoilta löytyy kolikkopelejä todella monipuolisesti, ja osassa niistä on myös sotaan perustuvat teema. Jos olet kiinnostunut sotahistoriasta, voit valita sellaisen pelin, joka perustuu esimerkiksi ensimmäiseen maailmansotaan. Monet pöytäpelit ovat uhkapelejä, joilla on pitkä historia. Esimerkiksi ruletti on pöytäpeli, jonka historia ulottuu vuosisatojen taakse. On hyvin todennäköistä, että monet ensimmäisen maailmansodan sotilaat ovat pelanneet rulettia lomillaan ja pitäneet hauskaa sen parissa.
Maailmansodan aikaiset GIF-kuvat ovat aina mielenkiintoisia, sillä silloin pääsee tutustumaan historian tapahtumiin elävästi. Mikäli haluaa pitää pientä taukoa pelaamisesta, voi välillä tutkia ensimmäisen maailmansodan tapahtumia interaktiivisesti. GIF-animaatiot on löydettävissä helposti esimerkiksi älypuhelimen avulla, jolloin samalla laitteella voi katsella videoita ja pelata kasinopelejä.
Ensimmäinen maailmansota johti Suomessa sisällissotaan
Sisällissodan syyt perustuvat siihen, että Suomen irtauduttua Venäjästä maahamme syntyi valtatyhjiö. Maassamme oli periaatteessa kaksi eri ryhmittymää, jotka halusivat ottaa vallan Suomessa. Näitä ryhmittymiä kutsutaan valkoisiksi ja punaisiksi. Valkoiset olivat porvaritaustaisia ihmisiä, jotka halusivat luoda maahamme demokratiaan ja kapitalismiin perustuvan järjestelmän. Punaiset olivat taas enimmäkseen työväestöä, joiden tavoitteena oli perustaa kommunistinen järjestelmä Suomeen.
Koska näiden kahden eri ryhmittymän intressit olivat vastakkaiset, siitä seurasi sisällissota. Rintamalinja jakaantui siten, että valkoiset pitivät hallussaan Etelä-Suomea ja punaiset Keski-Suomea sekä pohjoisia alueita. Armeijan ydin kerättiin molemmilla puolilla niistä sotilaista, jotka olivat taistelleet ensimmäisessä maailmansodassa joko Saksan tai Venäjän puolella.
Ensimmäinen maailmansota oli kenties merkittävin tapahtuma koko 1900-luvun historiassa. Vaikka toinen maailmansota oli laajuudeltaan suurempi, ensimmäinen loi alkuasetelman seuraavalle suursodalle. Käytännössä se loi Eurooppaan ruutitynnyrin, joka vain odotti lopullista räjähdystä. 1930-luvulla Adolf Hitler käytti tehokkaasti ensimmäisen maailmansodan seurauksia hyväkseen siinä, miten hän nousi valtaan. Seurauksena oli maailmanhistorian suurin sota, jota toivottavasti emme koe enää koskaan uudestaan.