Isoviha tarkoittaa aikaa, jolloin Venäjä miehitti lähes koko Suomen suuren Pohjan sodan aikana, käytännössä vuodesta 1713 vuoteen 1721. Se oli Suomen historian raskaimpia ajanjaksoja: tuhansia ihmisiä kuoli, kymmeniä tuhansia pakeni Ruotsiin ja suuri joukko lapsia ja nuoria vietiin Venäjälle. Miehitys päättyi Uudenkaupungin rauhaan, joka siirsi itärajaa ja jätti jälkensä myös suomalaiseen kertomusperinteeseen.
Mistä nimi isoviha tulee
Sana viha tarkoitti vanhassa kielessä sotaa ja vihollisuutta. Aikalaiset eivät itse puhuneet isovihasta, vaan nimitys vakiintui vasta 1700-luvun loppupuolella. Silloin tarvittiin myös erottava nimi 1740-luvun lyhyemmälle miehitykselle, josta tuli pikkuviha.
Sama sana esiintyy jo aiemmin: 1500-luvun lopun sotaa Ruotsin ja Venäjän välillä kutsutaan pitkäksi vihaksi. Jos haluat nähdä, miten tuo aiempi kierre päättyi, lue artikkelimme pitkän vihan päättäneestä Täyssinän rauhasta. Täyssinässä vuonna 1595 vedetty raja oli se, jonka yli sotajoukot liikkuivat jälleen 1700-luvun alussa.
Suuri Pohjan sota tuli Suomeen
Suuri Pohjan sota alkoi vuonna 1700, ja sitä käytiin ensin pääosin Baltiassa ja Puolassa. Käänne tuli vuonna 1709, kun Kaarle XII:n armeija hävisi Pultavan taistelun nykyisen Ukrainan alueella. Pietari Suuri saattoi sen jälkeen kääntää huomionsa Suomeen, joka suojasi Ruotsin itäistä sivustaa ja uutta Pietarin kaupunkia uhkaavaa suuntaa.
Venäjä valtasi Viipurin vuonna 1710. Toukokuussa 1713 venäläiset nousivat maihin Helsingissä. Kaupungin puolustajat vetäytyivät, ja kenraali Carl Gustaf Armfeltin joukot sytyttivät Kaarle XII:n poltetun maan käskyjen mukaisesti kaupungin palamaan lähtiessään. Lokakuussa 1713 Armfelt hävisi Pälkäneen eli Kostianvirran taistelun, mutta sai vietyä armeijansa hallitusti pohjoiseen.
Napuen taistelu ratkaisi Suomen kohtalon
Ratkaiseva yhteenotto käytiin Isonkyrön Napuella 19. helmikuuta 1714 vanhan ajanlaskun mukaan (uuden ajanlaskun mukaan 2. maaliskuuta). Armfeltilla oli noin 5 500 miestä, lähes kaikki suomalaisia. Venäläisiä johti Mihail Golitsyn, ja hänen armeijansa oli selvästi suurempi.
Taistelu päättyi suomalaisjoukkojen raskaaseen tappioon: kaatuneita oli arviolta yli 2 600 ja vangiksi jäi satoja. Tappiot kohdistuivat kipeimmin lähiseudun pitäjiin, joista monet menettivät suuren osan miehistään. Napue jäi Suomen sotaretken viimeiseksi suureksi maataisteluksi, ja sen jälkeen Venäjä hallitsi koko maata sodan loppuun asti.
Miehityksen arki: verot, ryöstöt ja poltettu maa
Golitsyn nimitettiin Napuen jälkeen miehitetyn Suomen käskynhaltijaksi. Talonpojilta perittiin raskaita sotaveroja ja muonaa, ja joukot ryöstivät erityisesti pääteiden varsilla ja Pohjanmaalla. Suomalaiset sissit iskivät miehittäjää vastaan, mikä puolestaan johti kostotoimiin siviilejä kohtaan.
Pietari Suuri määräsi Pohjanmaan rannikon Kalajoelta pohjoiseen ja noin sata kilometriä sisämaahan hävitettäväksi, jotta Ruotsin joukot eivät voisi käyttää aluetta hyökkäystiehen. Oulu ja Raahe olivat autioina vuosina 1715 ja 1717 välillä. Pahin yksittäinen joukkosurma tapahtui syksyllä 1714 Hailuodossa, jossa kasakat surmasivat kertomusten mukaan noin 800 ihmistä.
Väkivalta oli kovimmillaan vuosina 1714 ja 1717 välillä. Tuolloin miehityshallintoa johti Gustaf Otto Douglas, ruotsalaissyntyinen upseeri, joka oli siirtynyt Venäjän palvelukseen.
Pakolaiset ja Venäjälle viedyt lapset
Arviolta 30 000 ihmistä pakeni Ruotsiin. Lähtijöissä oli paljon virkamiehiä, pappeja ja varakkaampia porvareita, joilla oli siihen keinot. Köyhempi väki piileskeli usein metsissä ja palasi kotiin, kun joukot olivat menneet ohi.
Synkimpiä isovihan piirteitä oli ihmisten vieminen Venäjälle. Tutkijoiden arviot vaihtelevat noin 10 000 ja 20 000 hengen välillä, ja suuri osa heistä oli lapsia ja nuoria. Heitä käytettiin työvoimana esimerkiksi Pietarin rakennustöissä ja kartanoissa, ja osa myytiin paljon kauemmas. Rauhan jälkeen osa pääsi palaamaan, mutta moni sulautui uuteen ympäristöönsä eikä enää nähnyt kotiseutuaan.
Kun lasketaan yhteen surmatut, paenneet ja viedyt, menetys oli historioitsijoiden arvioiden mukaan 50 000 ja 60 000 ihmisen välillä. Suomen väkiluku oli tuolloin noin 400 000, joten väestöstä katosi yli kymmenesosa. Lisäksi rutto iski Helsinkiin vuonna 1710, ja kaupungissa kuoli noin kaksi kolmasosaa asukkaista.
Miksi miehitys oli niin raju
Historioitsija Kustaa H. J. Vilkuna on muistuttanut, että siviileihin kohdistunut väkivalta oli tuon ajan sodankäynnissä tavallista, eikä se ollut vain venäläisten armeijan piirre: myös Kaarle XII:n joukot toimivat Puolassa samaan tapaan. Pohjois-Pohjanmaan hävitys oli silti niin perusteellinen, että Vilkunan mukaan sitä voisi nykykäsittein kutsua kansanmurhaksi.
Taustalla oli myös sotilaallinen laskelma. Asumaton ja poltettu vyöhyke vaikeutti Ruotsin armeijan paluuta Suomen kautta kohti Pietaria, ja paikallisilta kerätyt verot ja muona pitivät miehitysarmeijan liikkeellä. Siviilien kannalta lopputulos oli sama: talot, karja ja siemenvilja menetettiin, ja nälkä seurasi sotaväkeä.
Uudenkaupungin rauha 1721 ja uusi raja
Sota päättyi Uudenkaupungin rauhaan, joka allekirjoitettiin 30. elokuuta 1721 vanhan ajanlaskun mukaan (10. syyskuuta uuden ajanlaskun mukaan). Ruotsi luovutti Venäjälle Viron, Liivinmaan, Inkerinmaan sekä Kaakkois-Suomesta Käkisalmen läänin ja osan Karjalankannasta Viipuri mukaan lukien. Suurin osa Suomesta palautettiin Ruotsille, ja Venäjä maksoi kaksi miljoonaa hopeataaleria.
Raja siirtyi näin selvästi lännemmäksi kuin Täyssinän aikaan. Suomen rajojen pitkä kaari alkoi jo vuonna 1323, ja siitä voit lukea lisää artikkelistamme Pähkinäsaaren rauhasta. Toipuminen kesti vuosikymmeniä, ja jo 1740-luvun alussa maa joutui uudelleen miehitetyksi pikkuvihan aikana.
Isoviha lyhyesti: aikajana
| Aika | Tapahtuma |
|---|---|
| 1700 | Suuri Pohjan sota alkaa |
| 1709 | Ruotsi häviää Pultavan taistelun |
| 1710 | Venäjä valtaa Viipurin, rutto Helsingissä |
| Toukokuu 1713 | Venäläiset maihin Helsingissä, kaupunki palaa |
| Lokakuu 1713 | Pälkäneen (Kostianvirran) taistelu |
| Helmikuu 1714 | Napuen taistelu, Venäjä hallitsee koko Suomea |
| 1714 ja 1717 välillä | Väkivallan pahimmat vuodet, Pohjanmaan hävitys |
| Elokuu 1721 | Uudenkaupungin rauha |
| 1741 ja 1743 välillä | Pikkuviha, uusi miehitys |
Usein kysyttyä isovihasta
Kuinka kauan isoviha kesti? Yleensä isovihan katsotaan alkaneen Helsingin valtauksesta vuonna 1713 ja päättyneen Uudenkaupungin rauhaan vuonna 1721. Itä-Suomessa sota oli alkanut jo aiemmin, ja Viipuri oli venäläisten hallussa vuodesta 1710.
Mikä ero on isovihalla ja pikkuvihalla? Pikkuviha oli Venäjän uusi miehitys hattujen sodan aikana 1740-luvun alussa. Se oli lyhyempi ja vähemmän tuhoisa, ja sen päätti Turun rauha vuonna 1743.
Missä isovihan jäljet näkyvät nykyään
Napuen taistelun muistomerkki seisoo Isokyrössä kalliomäellä osoitteessa Pohjankyröntie 28. Sen suunnitteli taiteilija Matti Björklund-Visanti, ja se pystytettiin vuonna 1920. Varsinainen taistelukenttä on Kyrönjoen toisella puolella Laurolan kylässä. Pälkäneellä on oma muistomerkkinsä Kostianvirran taistelulle.
Isoviha elää myös kertomuksissa. Tarinat piiloutumisesta, ryöstöistä ja viedyistä lapsista kulkivat sukupolvelta toiselle erityisesti Pohjanmaalla, ja niitä on myöhemmin tallennettu kansanperinteen arkistoihin. Jos sukusi juuret ovat Pohjanmaalla tai rannikolla, kannattaa kysyä vanhemmilta sukulaisilta, onko suvussa kerrottu isovihan ajasta, ja verrata tarinoita seurakuntien kirjoihin. Suomen myöhemmistä sodista saat kattavan yleiskuvan sivultamme Suomen sodat.
